Lahden Runomaraton ry | Hämeenkatu 19 | 15110 Lahti | Puhelin 050 594 7465 | toimisto@runomaraton.com

Poetry Slam -voitto Heinolaan

Lahden 13. Runomaratonin huipentuma, Lahden ensimmäinen Poetry Slam -runokilpailu, onnistui yli odotusten. 11 kilpailijan joukosta yleisöraati valitsi voittajaksi heinolalaisen Essi Malinin, joka harrastaa runoutta mm. Lahden työväenopiston 15-19-vuotiaille tarkoitetussa Saniainen-sanataideryhmässä. Essi oli etenkin viime kierroksilla myös innostuneen yleisön suosikki.

Toiseksi varsin tiukassa kisassa selviytyi Essin ohjaaja, kirjailijana ja kuvataiteilijana tunnettu lahtelainen Lealiisa Kantola. Myös kisan kolmas on lahtelaisille runopiireille tuttu esiintyjä, Päijät-Hämeen lausujien ja Runobändi Sirityksen jäsen Mari Kanervaniemi.

Lahden kaikkien aikojen ensimmäinen Poetry Slam järjestettiin Lahden 13:nnen Runomaratonin päätteeksi myöhään lauantai iltana 1.7. Mukkulan kartanossa. Kartanon noin sata henkeä vetävä sali oli ääriään myöten täynnä kiinnostunutta yleisöä, josta osa seurasi kisaa terassilta ja oven raosta.

Poetry Slam on lavarunouskilpailu, jota on muutaman vuoden ajan järjestetty eri puolilla Suomea sekä itsenäisinä kilpailuina että SM-karsintoina. Tämän vuotinen SM-finaali järjestetään Kuopiossa 1.9.

Lisää 30.6. järjestetyn Globaali Runo -seminaarin ja lauantaisen Runomaratonin tunnelmista luettavissa lähiaikoina tällä ajankohtaista-palstalla. Lahden Runomaraton ottaa myös mielihyvin vastaan yleisön kommentteja tapahtumasta!

I
Olemassaoloni on vihdoinkin havaittu
ryhmäristisiteen välityksellä ilmoitettiin
Alvar Aallon suunnittelema jakkara olisi
siirrettävissä omistukseeni edullisesti.
Ahmin jakkaraa uusiopaperilta 1025 mk
kuvan sain korvauksetta
olen jokseenkin imarreltu.

II
Mikäli ymmärsin oikein jakkaran
istumamukavuus on varsin hyvä.
Toistaiseksi hylkäsin tarjouksen
kahden viikon palkka on liikaa vaikka
valmistusmateriaali on kyllä koivua.
Sitä paitsi sanana
jakkara on jokseenkin omituinen.
Jukka Vainionpää; Ilossa elämän siivet 1993