Saima Harmajan ja Helvi Hämäläisen runojen dialogi kosketti yleisöä Ravintola Wanhassa Herrassa
Yksi Lahden 6. Runoviikon teemoista, vuorovaikutteisuus, toteutui konkreettisesti perjantaina 25.5. 2007, kun lausuntataiteilija Ulla-Maija Juutilainen lausui Saima Harmajan runoja esityksessään Rakkaus ja kuolema. Jo vuoden 2005 runoviikolta tuttu, nyt Helvi Hämäläisen runoilla terästetty esitys, keräsi paikalle paljon lahtelaisia kuulijoita.
- Runoviikolle haluttiin tänä vuonna myös sellaisia esityspaikkoja, jonne kulttuuritapahtumat harvemmin eksyvät, Lahden Runomaratonin pääsihteeri Terhi Willman toteaa. Esityksen kohderyhmänä olivat niin Wanhan Herran vanhusten asuntosäätiön asukkaat kuin kaikki runoista kiinnostuneet lahtelaiset. Wanhan Herran aulatila on valoisa ja kaunis talvipuutarhamaisine tunnelmineen, mikä oli yksi peruste paikan valinnalle.
Vuorovaikutteisuus on toteutunut aiemmin runoviikon aikana erityisesti Galleria-kahvila Oskarin pihan runoillassa tiistaina ja Etelä-Suomen Sanomien runoblogissa Runoapteekki, kun kaupunginrunoilija Harry Salmenniemi on kommentoinut kaupunkilaisten kirjoittamia runoja.
Kaupunginrunoilijan tapaamiseen tarjoutuu vielä mahdollisuus Lahden 6. Runoviikon viimeisenä päivänä lauantaina 26.5.2007. Tällöin häntä haastatellaan Sokos Lahden kirjaosastolla noin klo 12.20. Kaupunginrunoilija kommentoi myös päättyvän runoviikon antia Runokahvila Karirannassa klo 13.00 alkaen. Samalla julkistetaan tekstarirunokisan voittajat. Salmenniemen sekä hänen ystäviensä Lauri Wuolion ja Visa Kuoppalan runoesitystä voi seurata Lahden Taidepanimon Nyrjähdys-klubilla klo 18.00 alkaen. Wuolio opiskelee Kuvataideakatemiassa ja Kuoppala opiskelee Sibelius-Akatemiassa.
Kaupunginrunoilijan työskentelyn runoviikon aikana on mahdollistanut yhteistyö Kauppahotelli Grandin kanssa ja Hämeen Taidetoimikunnan taloudellinen tuki.





