Lahden Runomaraton ry | Hämeenkatu 19 | 15110 Lahti | Puhelin 050 594 7465 | toimisto@runomaraton.com

Odotettu uusinta Liisa Salon kalevalaisesta runoillasta 13.9.2007

LIISA SALO esittää kalevalaisen runoiltansa YLENE UNEKSIMASTA odotettuna uusintana.

Lahden Kaupunginteatterin AINO-salissa  torstaina 13.9.2007 klo 19.15. Liput 7 €.

Ohjaus Tapio Parkkinen, avustajat Ossi Hintikka ja Osmo Hokkanen, Päijät-Hämeen lausujat.

 

Liisa Salo on kokenut ja arvostettu lausuja, joka on jo vuosikymmeniä tutkinut Kalevalan hahmoja sekä teosta kokonaisuudessaan. Syksyllä 2006 hän julkaisi suururakan jäljiltä yhdeksän tuntia pitkän äänikirjan, johon hän on lukenut Kalevalan runot mahdollisimman alkuperäisinä, mutta kuitenkin nykykielelle ymmärrettävässä muodossa. Teoksessa Liisa Salo kertoo Kalevalan sisällön nykyihmisille.

 

YLENE UNEKSIMASTA – kalevalainen runoilta on työstetty äänikirjan materiaalista. Noin tunnin mittaisessa esityksessä Liisa Salo tutkii ihmisen ikuisia toiveita, pelkoja ja menemisen riemua. Aino ja Lemminkäinen heittäytyvät tunteisiin, joita aikuisten on vaikea ymmärtää. Poikaansa pelastava Lemminkäisen äiti saa hädän hetkellä uskomattomia voimia ja löytää itsestään piilevät luonnonparantajan kyvyt.

 

”Kalevala kuvailee suomalaisen elämäntavan tapahtumia, henkilöitten toimia ja ihmisluonteita, sillä tiedon välittäjä oli lääkäri, luonnonparantaja, ihmistuntija ja taitava tiedottaja, Elias Lönnrot. Hän näki ihmiset ajattomina, samantapaisina kuin nykyinen media jokapäiväisessä uutisoinnissa ja viikonloppuviihteessä sekä läheisten arjessa että maailman laajuisten tapaamisten arvioinneissa.”

”Tulkinta tavoittelee sellaista keveyttä, jota kuulee miesten tyylikkäästi viihdyttäessä illallisvieraita tai naisten läheisiä tuttaviaan kahvipöydässä. Lönnrotin rytmikkäästi vaihteleva sanan käyttö houkuttelee näkemään tarinat elävinä kuvina suomalaisen luonnon keskellä ja ottaa kuulijan kyytiin”, Liisa Salo kirjoittaa.

YLENE UNEKSIMASTA – kalevalainen runoilta on osa 25-vuotiaan Lahden Runomaratonin juhlavuotta.

Lisätiedot: Liisa Salo 040 831 9956

Sinulle annan nämä aamut

Sinulle en tahdo jättää mitään
tavanomaista: miekkaa en
omista, isän vanha hattu
on minullekin liian iso.
Mutta sinulle annan nämä aamut
joina valo on kuulas aavistus
yön taivaalla, ilma kevyttä
kirkkaassa vedessä odottavat taimenet.
Martti Vuento; Uusi runo 1984